Ihminen kuluttaa lähes käsittämättömän määrän luonnonvaroja mihinkään muuhun maapalloa asuttavaan lajiin verraten. Ihmisten itsekkyys ja välinpitämättömyys johtaa vääjäämättä tuhoon, ennemmin tai myöhemmin. Tuhotaan oman edun tavoittelun nimessä luonnollinen ja kaunis ja jopa elintärkeä jonkin kestämättömän tieltä. Lyhytnäköisyys on ihmiskunnan pahimpia piirteitä. 

Toki on mahdollista että luonto itse jossain vaiheessa antaa takaisin, korkojen kera, jonkin astetta suuremman katastrofin muodossa. Esimerkiksi sillä että se Yellowstonen alla kytevä tulivuori voi purkaantua ja aiheuttaa suuremman luokan maailmanlaajuisen katastrofin. Luonnossa kuitenkin tapahtuu megakatastrofeja aina toisinaan, as in muutamankymmenen miljoonan vuoden välein.

Kuitenkin lähes todennäköisempää on, että jokin luonnonvara kulutetaan niin loppuun että sen takia aletaan sotia. Oikeastaan näin tarkemmin ajatellen tämähän on jo tapahtunut. Öljystä kun on sodittu jo pariinkin otteeseen. Seuraavan sodan voi sytyttää vaikka nälänhätä tai juomaveden puute.

Toinen tähän liikakansoitettuun palloon näppärästi tuhoa tuova elementti on kulkutaudit. Massahysteriat on saatu aikaan jo niin lintu- kuin sikainfluenssankin takia. Mä en itse ottanut rokotetta sikainfluenssaan, koska koin asian niin että joskus täältä lähdetään kuitenkin. 

Tunnetustihan maailmanlopun ratsastajat ovat Kuolema, Kulkutaudit, Sota ja Nälänhätä. Sota ja nälänhätä ovat ihmiskunnan itseaiheuttamia ongelmia, kulkutaudit ja kuolema luonnollinen poistumistie. Niin kauan kuin ihmiskunnasta ei voi irtisanoutua, mä jään odottamaan maailmanlopunratsastajia rantakalliolle.