Ja nyt se sitten iski taas. Ahdistus. Vitutus. Viha. Tuska. Miksi on niin helvetin vaikea olla onnellinen? Kysyn vaan. Mulla olis miljoona syytä olla tällähetkellä ainakin etäisesti tyytyväinen elämääni. Silti mä koen olevani epäonnistunu elämässä. Joka tavalla. Mä olen itkeny oikeasti puoli päivää. Tämä on jotain ihan järkyttävää. Henkisesti on niin paha olo että oksettaa ja henki ei kulje. 

Mulla on koulutus. Vielä ns. hyvä koulutus. Mutta mä olen silti työtön. Mä olen käyttäny seitsemän vuotta elämästäni käytännössä turhaan. Ja sen turhuuden takia mä elän kaiken lisäksi velkahelvetissä. Helmeä. Mä olin jo opiskeluaikoinani sitä mieltä että Suomen opintotukisysteemi on perseestä, koska se perustuu niin suurelta osin lainaan. Nyt kun on omakohtainen ensikäden kokemus siitä että ei se työpaikka opiskelujen jälkeen ole mikään satavarma, vaikka kuin on hyvä koulutus, niin mä olen entistä enemmän sitä mieltä että tässä hommassa on aika paljon mätää. Millähän ne liituraitapuvut kuvittelee että työttömäksi opiskelujen jälkeen jäävä maksaa sitä lainaa? Tähän maailmanaikaan kun onkin niin helppo saada töitä. Turhauttaa. Meillehän tuota markkinoitiin "tulevaisuuden alana" kun mä tuohon linjaan hain. Olis kai pitäny kysyä että miten hamassa tulevaisuudessa se tulevaisuus on.

Musta alkaa tuntua, että peruspositiivisuus on mulle täysin ja totaalisen vieras käsite. Se että mä en osaa kovin tehokkaasti nauttia niistä pienistä asioista mitä elämässä on hyvin ja se että mä näen kaiken negatiivisen suurempana asiana kuin minkään positiivisen. Mä olen alkanu tulla siihen tulokseen että mun asenteessa olis aika paljon korjaamisen varaa. Mutta ehkä kyse ei enää olekaan pelkästä asennevammasta? Jos kokee koko elämänsä menneen hukkaan, on ehkä oikeasti jotain vikaa syvemmällä kuin pelkässä asenteessa. Mä tiedostan hyvinkin että mä olen luonteeltani perusnegatiivinen ja misantrooppi, mutta ei senkään tarvitsisi tarkoittaa sitä että näkee kaiken näin mustana. Mitähän mä oikeasti tarvitsen että mä näkisin muutakin kuin mustan eri sävyt? Että oikeasti osais olla onnellinen? Siihen asti: I play dead and the hurt, it stops.