Mä heräsin aamulla kesken unen kellonsoittoon, mikä jo sinänsä vitutti, torkutin pari kertaa ja kappas kohta olikin sitten kiire, toki sähköpostit piti tarkistaa ennen liikenteeseen lähtemistä, sehän se oli hyvä idea. Siellähän oli viesti mikä vei mielen helvetin esikartanoon. Tämä hyvinvointiyhteiskunta tekee mun elämäni niin helpoksi että ei tiedä pitäskö ihan itkeä..

Olo ei ole juurikaan kohentunut päivänmittaan koska kaikki tuntuu tänään menevän niinsanotusti päin helvettiä. Tekisi mieleni riipaista punaviinikänni, mutta vietettyäni äskettäin kolme päivää migreenissä en ehkä halua kokeilla onneani sen kanssa että tuleeko siitä sitten pää kipeäksi. 

Lisäksi kun on lukenut tänään uutisia sieltä täältä, tulee mieleen, että ajatellaanko tässä maassa yhtään sitä omaa näkökantaa pidemmälle? Kielletään vaan kaikki asiat, lakaistaan maton alle niin eihän sitä silloin ole olemassa, eihän? See no evil.

Mitään ei myöskaan kannata sanoa, koska voi vahingossa jotain loukata. Parempi olisi vielä ettei edes ajattelisi, tiedä vaikka joku kuulisi sen. Tunteetkin olisi parempi hyllyttää, ettei vahingossakaan kukaan vain huomaa. Speak no evil. 

Oman mielenrauhan takia kai olisi parempi myös olla kuulematta yhtään mitään. Ettei itse vain vahingossakaan loukkaannu mistään. Tähän kyllä liittyy tuokin että "eihän sitä silloin voi olla olemassa kun ei sitä havaitse". Hear no evil. 

Minä kysyn vain että mitä ihmeen väliä on sillä että mitä mainoksessa näkyy tai pussaako kaksi homoa kadulla. Eikö oikeasti ole olemassa oikeampia ongelmia? Minä väitän että on. Ja se mitä kukakin haluaa ajatella, tuntea tai sanoa on parempi sanoa suoraan niinkuin ne asiat ovat. Hyssyttely ja sensurointi ei pelasta ketään. Häly nostetaan mitättömistä asioista samaan aikaan kun toisaalla saa näyttää toinen toistaan järkyttävämpiä asioita ihan hyväksytysti. Kaksinaismoralismi, parasta. Rauha teidän sieluillenne, hyvät kukkahattutädit.