On lauantai-ilta ja olemme valmistelemassa ystäväni kanssa ruokaa illaksi. Ystäväni pilkkoo kasviksia, kun itse olen parhaillaan erottelemassa porsasta luistaan. Yhtäkkiä ovikello soi. Emme odota paikalle ketään, joten vähän hämmentyneenä pyyhin veren ja jänteiden peittämät käteni valkoiseen esiliinaani. Hyvä veto, nyt näytän vähintään teurastajalta. Sen suuremmin ulkomuotoani ajattelematta avaan oven.

Ovella seisoo kaksi pukuihin sonnustautunutta miestä, salkut kädessään. Ensimmäinen ajatukseni on, että kyse on tv-lupatarkastajista. Tämä otaksuma hälvenee hyvin nopeasti, kun miehet avaavat sanaisen arkkunsa. ”Mitä mieltä sä olet tästä tämän hetkisestä moraalikeskustelusta?” Tuijotan hetken miehiä vaiti. ”Eiköhän se ole ihan jokaisen oma asia miten täällä elää...”

 

Miehet kutsuvat itsensä sujuvasti sisään. ”Me voitas vähän tarkemmin keskustella sun kanssa.” Silmissäni leimahtaa vaarallisesti, kun ärsytyskynnykseni ylittyy. Peitän kuitenkin huolellisesti tuntemukseni ja hymyilen valloittavasti. ”Tulkaa toki sisään, me valmistellaan juuri illallista.”, sanon ja ohjaan miehet olohuoneeseen istumaan.

 

Huudan olkapääni ylitse keittiöön, ”Helena, teroitahan lihaveitset!” Keittiössä kirahtaa metalli metallia vasten. Miehet katsahtavat toisiinsa ja sitten minuun. Tuntuvat tajuavan vasta nyt, mitä minulla on ylläni. Huulilleni nousee myrkyllinen hymy, kun miehet valahtavat kalpeiksi. Tänään juhlitaankin vähän eri tavalla kuin oli alunperin suunnitelmissa.

 

Helena kävelee olohuoneeseen lihaveitset mukanaan. Kokeilen veitsenterää varovasti sormellani. Hyvin teroitettu terä viiltää pienen haavan sormeeni. Nuolaisen sormeeni ilmestyvän pienen pisaran pois, kun mittailen miehiä katseellani. ”Niin, te halusitte keskustella moraalista... Mitä te halusittekaan sanoa?” Miehet tuijottavat minua kalman kalpeina kykenemättä sanomaan sanaakaan. Kun vastausta ei kuulu, päätän vastata kysymykseen itse: ”Moraali on sitä, että kaikki on sallittua, jos ei jää kiinni”, sanon vino hymy huulillani.