Minä kaipaan muutosta. Jotain kokonaisvaltaista puhdistusta elämääni. Sisältöä, jota ei ole ollut koskaan ennen. Ja samaan aikaan minua pelottaa antautua virran vietäväksi. Minä tiedän, etten voi jäädä tähän. Elämään, jota en koe omakseni. Täyttämään tyhjää vain uudella tyhjyydellä. Unohdun taas tuijottamaan seinää, kun ajattelen, kuinka kaikki voisi olla toisin. Rakentamaan entä jossia toisensa perään. ”Entä jos olisin tuolloin tehnyt toisin…” ”Entä jos nyt saisin valita…” 

Tiedän ettei siitä ole mitään hyötyä. Mutta haluan paeta todellisuutta, päästä pilvilinnaani turvaan. Pilvilinnakaan ei kuitenkaan ole turvallinen, tiedän. Se on niin helppo hajottaa tuuleen, että pystyn siihen itsekin.

 

Vietin tuossa vähän aikaa sitten viikon sairaslomalla. Tuolloin tuli katsottua reilut pari tuotantokautta xxxHolicia. Aivottomaksi lagitukseksi tarkoitettu sarja osoittikin olevansa ihan ajatuksia herättävä. Jotenkin omaa ajatusmaailmaa ja kaikkia entäjosseja vastaan siinä soti kuitenkin se, että ”mikään ei tapahdu sattumalta”. Toisaalta jos vain antautuisi siihen ajatukseen että kaikella on tarkoituksensa, niin voisi ymmärtää tätä elämää ihan eri tavoin.

”Olet täällä koska se oli väistämätöntä”. Kaikki tapahtuu koska niin oli tarkoitettu. Ehkä minäkin olisin joku muu, jos olisin aiemmin elämässäni valinnut kaiken toisin. En ainakaan olisi samanlainen kuin nyt olen. Koska ympäristö ja olosuhteet vaikuttavat ihmiseen jopa enemmän kuin geenit.

 

Olen kuullut sanottavan että oman uskomuksen muuttaminen omasta itsestä kestää 21 päivää. Yksi jakso tuota xxxHolicia perustui sanojen voimaan. Miten voi vakuuttaa itsensä omasta osaamisestaan… tai myös miten muut voivat vakuuttaa sinut osaamisestasi, tai siitä että et osaa. Kun kuulee tarpeeksi ettei osaa, siihen alkaa uskoa itsekin. Se on kuin hämähäkin verkko, johon jää kiinni koko ajan kovempaa, kun yrittää pyristellä irti. Toisaalta ei ehkä tarvitse kuin yhden ihmisen vakuuttuakseen ainakin hetkeksi siitä, että kaikki on mahdollista. Joskus hetkikin riittää muuttamaan koko maailman. Muutama rohkaiseva sana voi vakuuttaa siitä että kaikki onkin mahdollista, kun vain antaa itselleen tilaisuuden.

Tuohon mahdollisuuteen minä nyt yritän uskoa. Vakuuttaa itseni siitä, että muutos, jota niin halajan ja pelkään samaan aikaan, ei ole vaarallista, vaan nimenomaan jotain toivottavaa. En minä halua kuulla niitä epäileviä sanoja, joita tiedän saavani osakseni, jos puhun näistä toiveista tietyille ihmisille. Siksi olen valinnut aika tarkkaan ne, joitten kanssa puhun. Vakuutellut itselleni, että mä olen sen arvoinen, mihin nyt haluan. Koska minä tosiaan haluan muutosta.

 

Se mikä minua itse asiassa pelottaa, onkin sitten haamut menneistä. Pistää epäilemään, kun viimeksi meni kaikki niin ikävästi. Tosin onhan tämä tilanne täysin eri nyt. Olen tekemässä ratkaisuja omasta vapaasta tahdostani. Menossa uusiin ympyröihin. Uuteen elämään, eihän entistä enää edes ole.