Tämäkin päivä on kestänyt jo liian kauan, ajattelin, kun vihdoin pääsin kotiin. Huokaisin, kun keräsin postit jalkojeni juuresta. Näemmä minua muisti taas vain tahot, jotka haluavat rahaa. Availin kuoret yksi kerrallaan ja tuskastuin entisestään. En edes halunnut ajatella kuinka suuri summa noista luvuista tulisi yhteensä, vaan tungin koko kasan odottamaan jotain toista päivää, kun taas jaksaisin huolehtia niistäkin asioista.

Nyt mieltä painoi harmaa pilvi, joka oli asettunut ilmeisen pysyvästi korvieni väliin. Näin kaiken pimeiden lasien läpi. Tuntui kuin pienet positiiviset häivähdyksetkin olisivat jääneet kaiken sen mustan varjoon, mitä kannoin sisälläni. Mikään ei tuntunut miltään, ellei sitten tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä lasketa tunteeksi.

Kerta toisensa jälkeen vajosin syvemmälle kuin kuvittelin olevan mahdollista. Luovin pitkin mieleni mustaa valtamerta löytämättä rantavesiä, joihin ankkuroitua. Kaikki tuntui kivikkoiselta ja vaikeasti lähestyttävältä. Olin irrallinen kaikesta, joko omasta tahdostani tai olosuhteiden pakosta, en vain enää tiennyt kummasta oli kyse, kun sekään ei enää tuntunut merkitykselliseltä. Jäin ajelehtimaan eksyneenä pimeään, kun en enää jaksanut etsiä valoja, joita kohti voisin suunnata.

Tuntui kaiken kaikkiaan siltä, että elämäni oli vain kiihtyvää tahtia alaspäin vyöryvä tunteeton massa, jossa vastoinkäymiset vain kasaantuivat. Joka kerta pyrkiessäni ylöspäin, koin yrittäväni ylös sileää pystysuoraa kiviseinää.

”Something’s gotta stop the flow.”

Lause pysäytti minut, kuin taikaiskusta. Huomasin yhtäkkiä, että olen kuluttanut aivan liikaa aikaa siihen, mikä ei kuitenkaan merkitse mitään. Kiviseinä edessäni näytti edelleen yhtä korkealta, mutta tajusin että sen voi kiertää. Voi tehdä jotain, mistä nauttii, sen sijaan että etsisi lakkaamatta jotain, mitä ei edes tarvitse.

Kiviseinän takana on kaunista, nyt kun sinne olen nähnyt. Aurinko lämmittää syksyn viimeisiä päiviä ja iltaisin loistavat tähdet, kirpeissä illoissa. Sytytän kynttilän lyhtyyn ja nautin sen lämpimästä valosta, jonka näen pehmeänä kajona tummaa samettia vasten. Pimeys ei enää niele valoa, vaan näen varjoissa liekin leikkivän lepatuksen.

Kun pysäyttää virran, joka pyrkii viemään mennessään, pääsee irti siitä mikä ei ole oleellista ja kiinni siihen mikä on. Elämä on vain lyhyt hetki. Mitä sillä ajalla tekee on itsestä kiinni.

Truely. A downward spiral is a neverending chain-reaction. Something’s gotta stop the flow.